Gismo

CH Jolly Gismo van Locust Valley, DM

Suklaa brittiuros (BRI b)

Kasvattaja/Breeder Willy Smets, Hollanti/Netherlands



Gismo oli ensimmäinen britti Suomessa, jolle myönnettiin Distinguished Merit (DM) arvonimi


Ensimmäinen tuontibrittini Gismo oli Hollannista saapuessaan kauniistikin sanottuna koominen ilmestys, sellainen burman ja venäjänsinisen välimuoto, ihanassa suklaakuoressa kuitenkin. Onneksi sydän oli silkkaa kultaa, käsittämättömän rakastettava ja rakastava luonne, joka aikuisikään mennessä alkoi onneksi näyttää etenkin kropaltaan hyvin oikeaoppiselta brittikollerolta. Silmien värikin oli suklaabritille hieno, vaikka isoja pyöreitä silmiä herralle ei oltu suotukaan. Luonne oli jotain mieletöntä, ja kun jälkeläisetkin tuntuivat monesti perivän tuon ihanan luonteen (herran käsittämättömän "lammas"-äänen lisäksi!), alkoi meille jäädä Gismon jälkeläisiä enenevässä määrin kotiin kasvamaan.

Gismo sai myös kunnian olla Suomen ensimmäinen DM-arvon saanut britti 10 jälkeläisen saavutettua vähintään
IC/IP-tittelin. Gismon jälkeläisistä Doris valmistui tuplaeuroksi, 2 muuta valmistui Eurooppa Championiksi ja 4 Eurooppa Premioriksi.

On mukavaa, että Gismon jälkipolvissa on useita muitakin menestyneitä brittejä.


DM-arvo myönnettiin seuraavien jälkeläisten ansiosta:

EP&EC Enchanter's Quick Quintina (BRI n)

EP&GIC Kehräämön Blue Candy (BRI a)

EC Enchanter's Quite Adorable (BRI f)

EC Enchanter's Xavier (BRI c)

EP&GIC Enchanter's Xenia (BRI b)

EP BG-cat's Bilbo (BRI n)

EP Enchanter's Renegade (BRI n)

IC BG-cat's Belba (BRI n)

IC Enchanter's Virtuous Vera (BRI b)

IP Enchanter's Overlord (BRI n)

Gismo oli IHANA kissa, joka jätti lähtemättömän vaikutuksen ja suuren kaipuun.