FI*Enchanter's, brittikasvatusta vuodesta 1993 alkaen

Kissaharrastukseni alkoi vuonna 1988 kun hankin ensimmäisen kissani, pienen mustan persialaispennun, Mitran.
Mitra oli lemmikkitasoinen, periaatteessa melkein "brittinaamainen" ja lisäksi pentuna varsinainen harmaahapsi. Haamukuviot olivat tosi voimakkaat enkä olisi uskonut miten komea iso musta kissa hänestä kasvaisi.

mitrababy.jpgmitra2s.jpg
Baby Mitra vs. Mitra 11-vuotiaana


Mitrasta kasvoi arvonsa tunteva miekkonen, joka kyllä suhtautui vieraisiin varauksella, mutta tutustuttuaan paremmin oli varsin seurallinen.
Mitra oli todellakin suuri persoona!

Mitralle piti toki saada kissakaveri, joten piskuinen valkoinen persialaisdaami Oona muutti meille vuonna 1990. Mitra oli jo leikattu Oonan saapuessa, eikä ajatustakaan kasvattamisen aloittamisesta ollut tullut mieleeni.

Oonan tultua kissakuume kuitenkin vielä kasvoi, etenkin kun Lontoossa näkemäni Sheba-mainos jätti lähtemättömän vaikutuksen. Mainoksen hurmaava harmaa lyhytkarvakissa mielessä lähdin ottamaan selvää minkä rotuisesta kissasta oli kyse. Siihen aikaan Sheba-mainos ei vielä pyörinyt Suomen televisiossa eikä internet ollut kuin haaveissa, joten tiedonsaanti oli käytännössä kirjojen varassa. Kissakirjasta löytyi kuin löytyikin kaivattu tieto, Sheba-kissahan oli tietysti sininen brittiläinen lyhytkarva.

Syy Enchanter's brittikasvatuksen alkamiseen oli siis käytännössä Sheba-mainos... :)

Sillä tiellä olen yhäkin. Vielä tänäkin päivänä juuri "se tietty hymyilevä britti-ilme" on se jokin, joka saa heikoksi. Lempeä, avoin katse ja "hymy", siihen rakastun uudelleen ja uudelleen.

Rakastan nöpönaamoja...

triatree.jpg
Tria puolivuotiaana mökkisaareen tutustumassa

Pieni ihana hymynaamainen sininen tyttöpentu Tria saapui hartaan odotuksen jälkeen v. 1992.

Tria oli tarkoitus pennuttaa kerran ajatuksena, että kotiin jäisi yksi pennuista. Trian ensimmäisessä pentueessa (s. 21.5.1993) oli 6 sinistä, 3 poikaa ja 3 tyttöä.
Pienin sininen poika oli aivan syötävän suloinen, joten nimekseen pikkuhurmuri sai Enchanter's Livin' Legend. Oli hirveää luopua hänestä, mutta onneksi sain nähdä hänet säännöllisesti "Leevin" uusien omistajien innostuttua näyttelyissä käymisestä. Pikkuisesta kasvoi komea iso kissaherra, joka ilokseni saavutti sekä Eurooppa Champion että Eurooppa Premior -tittelit. Kiitos Päiville ja Mikalle!


Leevileevi1.jpg

Pennut olivat aivan ihania ja kasvattajanimikin oli jo olemassa, joten päätös Trian pennuttamisesta uudelleen oli varsin helppo tehdä. Toisesta pentueesta jäi kotiin suloinen Mimmi, Enchanter's Madame Mim.

mimmi2.jpgMimmi


Mimmistä tuli aivan ihana, kilttiä kiltimpi kullanmuru, josta tuli myös ihana mamma omille pennuilleen. Pikkuisen neitokaisen komeita jälkeläisiä ovat mm. EP Enchanter's Renegade, EP&CH Enchanter's Undeniably Foxy ja IP Enchanter's Overlord.

Mimmin ensimmäisen näyttelykerran lopputuloksena oli huikealta tuntunut kategorian paras pentu/nuori -saavutus ja pikkuneidin kokoinen palkintopokaali. Siitä käytännössä seurasi melkoinen näyttelykärpäsen purema ja vuosien 1993-2003 aikana varsin moni viikonloppu kuluikin näyttelyissä.

Näyttelyharrastuksen myötä sai tavata omia kasvatteja omistajineen ja tutustui moniin mukaviin britti-ihmisiin. Lisäbonuksena oli kissojen varsin mukava menestys, pokaaleita kertyi yli sata ja omien kasvattien ja kissojen tuomarin paras-saavutuksia vielä paljon enemmän.


Eurooppa Champion & Eurooppa Premior Enchanter's -kasvattejaon vuosien varrella valmistunut kaikkiaan 13, joista kaksi on myös tupla-Euroja.

Suuri kiitos kaikille teille, jotka olette tehneet siitä mahdollista!



Paljon ihania kissoja

Peli oli oikeastaan menetetty jo vuonna 1994, kun hankin ensimmäisen tuontikollini, suklaa Gismon (Jolly Gismo van Locust Valley, DM).
Gismo oli Hollannista saapuessaan kauniistikin sanottuna koominen ilmestys, sellainen burman ja venäjänsinisen välimuoto, ihanassa suklaakuoressa kuitenkin. Onneksi sydän oli silkkaa kultaa, käsittämättömän rakastettava ja rakastava luonne, joka aikuisikään mennessä alkoi onneksi näyttää etenkin kropaltaan hyvin oikeaoppiselta brittikollerolta. Silmien värikin oli suklaabritille varsin hyvä, vaikka isoja pyöreitä silmiä herralle ei oltu suotukaan. Luonne oli jotain mieletöntä ja kun jälkeläisetkin tuntuivat monesti perivän tuon ihanan luonteen (herran käsittämättömän "lammas"-äänen lisäksi!), alkoi meille jäädä Gismon jälkeläisiä enenevässä määrin kotiin kasvamaan.
Gismo sai myös kunnian olla Suomen ensimmäinen Distinguished Merit-arvon saanut britti 10 jälkeläisen saavutettua (vähintään) IC/IP-tittelin. Gismon jälkeläisistä Doris (EP&EC Enchanter's Quick Quintina) valmistui tuplaeuroksi, kaksi muuta valmistui Eurooppa Championiksi ja neljä Eurooppa Premioriksi.


Gismo

Yksi ongelmani kasvattajana on aina ollut se, että pidän niin monista eri brittiväreistä. Nähtyäni ensimmäistä kertaa hopeatabbybritin olin myyty ja vuosien varrella meillä näki päivänvalon useampi hopeakuviopentue. Englannista v. 1995 saapuneet hopeatabbyni (Wallu, GIC&EP Sargenta Silver Lightening & Wanda, Sargenta Silver Lucaya) saivat useimmat tuomarit ja vieraamme ihastumaan itseensä. Kauniiden tabbykuvioiden ja puhtaan "valkoisen" hopean ansiosta he saivat anteeksi hieman siromman tyyppinsä. Wallu oli monellekin tuomarille kovasti mieleen saavuttaen GIC & EP -tittelit ja lisänä useita tuomarin paras-saavutuksia samoin kuin muutamia kategorian paras-voittoja. Samoin Wallun ja Mimmin poika Kettu, EP&CH Enchanter's Undeniably Foxy oli monille tuomareille kovasti mieleinen ja oli monesti tuomarin paras kastraatti. Kettu mm. päihitti isänsäkin paneelissa ollen näyttelyn paras kastraattiuros (PIROK 1998). Eräs tunnettu tuomari oli suorastaan kiukkuinen siitä, että Wallu ja Kettu olivat molemmat hänen arvosteltavanaan. Hänen mielestään oli kohtuutonta joutua valitsemaan kahden niin hienon kissan väliltä tuomarin paras (muitakin ehdokkaita kyllä olisi ollut). :)

wallu1.jpg kettu12-00v.jpg
Wallu-isä ja poikansa Kettu

Hollannista tullut ensimmäinen vihreäsilmäinen brittikollini Pepe, EP&EC Olympic Bonfire de Broeckloni taas oli toinen ääripää, pyöreä ihana pallero jo saapuessaan. Piskuinen pupuliini - nöpönaama pikku dumboni, joka jakoi mielipiteet rankastikin kahtia. Eräät kasvattajat haukkuivatkin Pepeä exoticiksi, tuomareista taas suurin osa kehui kovin ja loppujen lopuksi Pepe olikin vuonna 2000 SRK:n toiseksi paras kastraatti tiukassa kilvassa häviten omilla 640,xx pisteellään parhaalle (burmalle) 0,4 pisteen erolla. Pepe oli myös Vuoden kastraattibrittiuros 2000 ja 2001.

Suureksi surukseni Pepe ei saanut yrityksistä huolimatta aikaan pentuja. Loppujen lopuksi asia olikin kaiketi hyvä, sillä Pepe kuoli HCM:n aiheuttamaan sydänpysähdykseen puutarhassamme pensaan alla lekotellessaan kauniina aurinkoisena päivänä 2002. Pepen menetys oli hillitön suru, jota pahensi entisestään rakkaan Mitrani munuaisten pettäminen 6 viikkoa myöhemmin. Mitralla oli diagnosoitu PKD jo vuosia aikaisemmin, mutta vanha herra porskutti brittilauman kuninkaana melkein viimeiseen asti ihmeen hyväkuntoisena. Kahden "elämää isomman kissaherran" menettäminen oli musertaa minut, mutta onneksi lohduttamassa oli monta ihanaa rakasta brittiämme, joista aivan erityisessä asemassa Pepen ja Mitran kuoleman jälkeen oli ihanan rakastettava kermakakku Masi, EC Syriam's Lilac Matador (BRI c 33).

pepearhead.jpgmasihead1.jpg
Pepe ja Masi


Masi oli uskomaton onnenpotku, ensimmäinen colourpointbrittini Tanskasta. En olisi voinut saada ihanampaa kolleroa; Masi oli suloista suloisempi hymynaama, luonteeltaan ihan mielettömän hellyydenkipeä ja kiltti kuin mikä. Ja suureksi ilokseni sai aikaan ihania jälkeläisiä, joista monista tuli myös isänsä tapaan aivan ihania nössöjä.

Masin jälkeläisten kanssa kävi vähän kuten Gismon aikoinaan, heitäkin "oli saatava" jättää kotiin/kasvatukseen eli kissamäärämme kasvoi yhä.



En periaatteessa osaa pitää loukkaavana aikoinaan saamiani haukkuja siitä, että "jaloissani pyöri kaikenvärisiä brittejä". En ole koskaan halunnut tehdä suuria pitkän ajan kasvatussuunnitelmia
keskittyen ainoastaan tiettyihin väreihin. Vaikka suurin osa väriyhdistelmistä olisikin ollut sallittuja, ei silti missään vaiheessa ole ollut tarkoituksenakaan yhdistellä kaikkia niitä värejä toisiinsa. Eri värit ja kuviot ovat vaan niin upeita briteillä!

Brittikissat ovat yksinkertaisesti aivan ihania, rauhallisia sisäkissoja ja mahtavia perheenjäseniä! Suosittelen lämpimästi!!!



Tavallaan toivon, etten olisi koskaan ainuttakaan pentuetta kasvattanut. Ongelmana on ollut se, että olisin halunnut pitää melkein joka pentueesta edes yhden, sen oman suosikkini. Eihän sillä periaatteella kasvattaminen pysy kovin hyvin hallussa, ainakaan sen kotona olevan kissamäärän suhteen. Ja kuin pisteenä i:n päälle neljästä pojastani kasvoi samanlaisia kissoihin hurahtaneita kuin äitinsä... No niin, "katastrofihan" siitä on väkisin lopputuloksena. Brittien myötä olen saanut paljon ihania ystäviä ja kokenut kasvattajana melkoisia onnenhetkiä ja ylpeyttäkin kasvattien menestyksestä, joten lopputulos ei kuitenkaan ole hullumpi. :)